Kirjoittajalta Ajankohtaisia kirjoituksia

Näillä ohjeilla kalustat toimistosi vuoden 2015 tyyliin

Nuorekas ja trendikäs toimisto on edelleen valttia niin asiakkaiden kuin työntekijöidenkin mielestä. Usein näissä toimistoissa käytetää vaaleita sävyjä seinillä, esimerkiksi ihan maalarin valkoista. Kuitenkin mukaan valitaaan myös tehosteväri, esimerkiksi yksi seinä voidaan maalata jollain piristävällä värisävyllä (yrityksen brändiväri) tai sama väri voi toistua konttorin tekstiileissä.

kuulakarkikynat

Huonekalut ja toimistokalusteet on syytä valita myös ajan hengen mukaisesti, joissa suosittelen tammen eri sävyjä, koivua sekä korkeakiiltovalkoista. Pyökki, kirsikka ja pähkinä ovat sävyinä jääneet jo kauas taakse. Nykyisin toimistolta odotetaan myös hyvää toiminnallisuutta ja ergonomiaa. Näissä on hyvä huomioida työntekijän tarpeet, mutta hyvä lähtökohta on valita tuoliksi satulatuoli, josta hyvänä esimerkkinä on suomalainen tuolivalmistaja Salli. Toimistopöytänä toimii varmasti sähköinen pöytä, joka mahdollistaa työskentelyn ergonomisesti satulatuolin kanssa ja työntekijä voi myös vaihtaa työasennon kesken päivän todella helposti. Itse teen osan päivästä aina töitä seisaaltaan. Lue lisää työergonomiasta Työterveyslaitoksen sivuilta.

Toimistotarvikkeet ja laitteet on myös hyvä päivittää ajan tasalle. Tulostin on hyvä viedä työpisteen äärestä pienen matkan päähän, sillä printtien hakeminen on hyväksi istumatyötä tekevän henkilön selälle, koska pieni kävely ja tauko purkaa turhan paineen selästä. Kaikki mahdolliset atk-laitteet saa toimimaan joko langattoman verkon kautta tai bluetoothilla, niin silloin laitteet voidaan sijoittaa vapaammin ja työntekijälle jää siisti tila tehdä toimistotöitä.

Perinteiset toimistotarvikkeet kunniaan

Modernissa toimistosta löytyy kuitenkin myös perinteisiä toimiston välineitä: pöytäkalenteri, muistilehtiö ja nitoja ovat tärkeitä toimistotarvikkeita, joille on päivittäin käyttöä jokaisella toimistoduunarilla. Tiettyjen toimistotarvikkeiden asema on vakiintunut työelämässä, joka osoittaa niiden todellisen hyödyn. Voit lukea lisää toimistotarvikkeiden toimittajista täältä.

Onko kotitoimistossa työskentely trendikästä?

Kotitoimisto on vuonna 2015 varmasti IN. Jatkuvasti useammat yritykset antavat työntekijöilleen mahdollisuuden tehdä etätöitä ja suuri osa myös pienyrittäjistä toimii kotoaan käsin. Tärkeimpinä asiaoina kotitoimiston valjastamisessa ajan hengen mukaiseksi pidän näitä asioita:

  • tee toimistohuoneestasi sinulle viihtyisä
  • pidä myös tarvittavat tauot vaikka ulkoillen
  • muista, että kotitoimistossa ei pestä pyykkiä ja katsota televisiota työpäivän aikana.

Eli kiteytettynä muista pitää työt erillään, ja kun toimistotyöpäivä on ohi niin muista myös silloin siirtää työt pois alta ja viettää kotielämää. Kotoa käsin työskentely on minulle oma suosikki ja pyrin jatkuvasti keihittämään kotitoimistoni olosuhteita. Myös toimistotarvikkeet ovat tärkeässä roolissa toimistossani, joka on suunniteltu parantamaan hyvinvointia ja työergonomiaa.

5 kotimaisten verkkokauppojen etua kuluttajille

Tällä hetkellä verkko-ostamisen kasvaessa taistelu verkkokauppojen välillä käy yhä kuumempana. Mutta eikö tämä ole hyvä asia kuluttajille? Aivan varmasti, sillä hintatasoa joudutaan tiukentamaan ja markkinointi sekä mainonta tavoittaa potentiaaliset asiakkaat tehokkaammin. Eli toisin sanoen sinulle tarjotaan entistä parempia ja osuvampia tuotteita edullisempaan hintaan. Mutta miten kotimaiset verkkokaupat pärjäävät tässä taistossa? Seuraavassa kerron viisi suomalaisen verkkokaupan etua kansainvälisessä kilpailussa.

1. Parempi asiakaspalvelu

Suomalaisilla verkkokaupoilla on todella suuri etumatka asiakaspalvelun suhteen, koska onneksi suomen kieltä ei puhuta kovinkaan sujuvasti muissa maissa. Tästä kilpailuedusta on hyvä pitää kiinni ja tarjota asiakkaille loistavaa asiakaspalvelua.

2. Verkkokaupan toimitusaika

Vaikka Suomen Posti ei aina loista nopealla ja luotettavalla toimituksillaan, niin silti se on tässä maassa kaikkein nopein tapa toimittaa verkkokaupan tuotteita asiakkaille. Vaikka muualta Euroopasta tuotteet tulevat alle viikossa ja Kiinasta tulevat ostoksetkin tulevat nykyisin jopa alle 10:ssä päivässä, niin nopeasti suomalaisista verkkokaupoista lähetetyt tilaukset ovat parin päivän sisällä asiakkaan kotiovella tai lähimmässä postin konttorissa.

3. Ostamisen luotettavuus ja maksutavat

Tämä alkaa olla aika klisee, mutta kyllä suomalaiseen voi luottaa paremmin kuin muiden maiden toimijoihin. Ainakin epäselvissä tapauksissa riidat on huomattavasti helpompi sopia osapuolten välillä, kun molemmat kommunikoivat suomeksi.

4. Verojen maksu Suomeen

Koska me verkkokauppojen asiakkaina maksamme veroja palkastamme ja sen jälkeen teemme vasta nettiostoksia, niin silloin itse ainakin pidän huolen siitä, että kauppias maksaa myös verot Suomeen. Voi ainakin kuvitella, että keventää samalla omaa taakkaansa veronkannosta. Tämä vaikutus moninkertaistuu, jos yhä useammat ajattelevat samalla tavalla. Minä ainakin haluan saada eläkettä siinä vaiheessa, kun sen aika on.

5. Taattua laatua nettikaupasta

Otsikko voi olla hieman yliampuva, mutta sillä tarkoitin sitä että monien tuotteiden laatu on tarkastettu jo verkkokauppiaan toimesta. Koska laatukäsitys on hyvin erilainen esimerkiksi meidän suomalaisten ja aasialaisten välillä, niin silloin korkea laatu voi tarkoittaa kahta ihan täysin eri asiaa. En väitä, että kotimaiset nettikauppiaat myyvät aina vain huippulaatuisia tuotteita, vaan yritän sanoa sitä että suurempi riski huonolaatusten tuotteiden saamiseen on kun tilaa tuotteita ulkomaalaisista verkkokaupoista.

Nämä viisi kohtaa ovat suomalaisten nettikauppojen etuja ja ne vaikuttavat varmasti osan meistä ostamistottumuksiin. Monet suuret ulkomaalaiset verkkokaupat ovat loistavia ja todella luotettavia, mutta aina verkossa toimiessa on syytä olla varuillaan.

Tiedätkö miten sähkötupakka toimii?

Onko sinulle sähkötupakka tai e-savuke täysin uusi sana? Ei hätää, minä kerron tässä kirjoituksessa millaisesta tuotteesta on kyse ja miten se oikeasti toimii. Sähkösavuke on nimenomaan tarkoitettu tupakoinnin lopettamiseen korvaavaksi tuotteeksi. Eli käytännössä voit poltaa tupakkaa, joka oikeasti ei olekaan oikea tupakka, vaan vesihöyryä tuottava tupakan näköinen kapistus.

tupakkariippuvuus

Onko sähkötupakointi terveellistä vai voiko siitä olla terveyshoittoja? Takuulla se on terveellisempi tuote kuin Marlboro tai nortti, mutta vesihöyrylläkin on tutkimusten mukaan omat haittansa. Esimerkiksi joku amerikkalainen tutkimus osoittaa, että sähkötupakointi voi olla vaarallista keuhkoille, koska siitä voi pahimmassa tapauksessa saada vesikeuhko -sairauden. Noh, mutta mitä kaikkea tupakasta sitten voidaan saada, kun aktiivisesti sitä pahetta harrastetaan. En viitsi edes listata kaikkia haittoja ja sairauksia mitä tupakoinnista tulee ajan kanssa. Ja kaiken kukkuraksi epäilen, että sähkötupakan vastaisen tutkimuksen tulokset on saatu sellaisenaan, koska tutkimusta rahoittaa todennäköisesti tupakkateollisuuden suuryritykset.


Tästä johtuen suosittelen sähkötupakkaa tuotteena kaikille tupakointia lopettaville. Se ei todellakaan vaaranna terveyttäsi, eikä muidenkaan kanssaeläjien. Millä tavalla sähkösavuke toimii käytännössä ja mitä laitteita vaaditaan aloittamiseen? Sähkötupakointiin tarvitset itse sähkötupakan (laitteen) ja sen lisäksi nesteen, joka tupruttelun aikana höyrystyy ilmaan. Erilaisia nesteitä on nikotiinittomia tai ne voivat myös sisältää nikotiinia. Tässä kategoriassa on todella paljon eri makuvaihtoehtoja ja useimmat verkkokaupat tarjoavat niitä hyvän valikoiman. Esimerkiksi sähkötupakka-aiheinen nettisivu tarjoaa laajan valikoiman hyviä nikotiininesteitä ja sähkötupakkatuotteita.

sahkotupakka-tarvikkeet

Nesteiden ja itse tupakan lisäksi tarvitset myös sähkötupakan laturin, että voit tuprutella vesihöyryjä rauhassa. Monesti edellä mainitut tuotteet myydään verkkokaupoissa aloituspakkauksena, jossa on kaikki alkuun tarvittava. Jos olet kiinnostunut tästä aiheesta, sinua saattaa kiinnostaa myös tämä artikkeli.

Oletko huomannut tupakoinnista saman kuin minä – nykyisin yhä harvemmat polttavat tupakkaa? Ennen, eli 1980- ja 1990-luvulla tuntui, että jokainen aikuinen poltti tupakkaa, piippua tai sikaria. Nykyisin tämä trendi on kääntymässä, koska vain harvat polttavat enää tupakkatuotteita ja siitäkin ihmisjoukosta monet ovat jo aloittaneet sähkötupakoinnin. Se on aivan loistava valinta, koska voit röökata jopa autossa ilman ikävää pinttynyttä hajua. Lisäksi useat ravintolat alkavat sallia sähkötupakoinnin ja tämä varmasti tulee muuttumaan vieläkin suotuisammaksi tulevien vuosien aikana.