verkkokauppa

Toimistotyö etätyönä saattaa kuulostaa ensikuulemalta lähes tulkoon mahdottomalta ajatukselta. Usein toimistotyöhön mielletään läheisesti paperit, kuitit, mapit, kopiointi, tulostaminen, puhelimeen vastaaminen jne. Ja näin onkin monessa toimistossa.

Toimistotyötä on kuitenkin erilaista. Aina työntekijän ei tarvitse olla fyysisesti läsnä toimistolla. Asiat voidaan hoitaa täysin sähköisesti etätyönä. Avainasiassa on moitteettomasti toimiva internet- yhteys. Myös työn luonne ratkaisee sen, voidaanko se suorittaa etätyönä, esim. kotoa käsin.


Esimerkkejä toimistotyöstä, jota voi tehdä etänä, on esimerkiksi lähes kaikki internetiin liittyvä työ. Kotisivujen ja verkkokaupan tekeminen ja niiden päivittäminen, hakukoneoptimointi, tekstin luominen nettisivustolle, verkkomarkkinointi jne. voidaan tehdä täysin etätyönä. Asiakkaisiin ja työtiimiin voidaan pitää yhteyttä sähköpostin, puheliminen tai vaikkapa Skypen kautta. Tällaisesta työskentelymuodosta on paljon hyviä kokemuksia.

Mitä etua on työn tekemisestä etätyönä?

Etuja on monia. Etätyö on kannattavaa sekä työnantajalle, työntekijälle että asiakkaille.
Työnantaja hyötyy kustannustehokkuudessa. Merkittäviä säästöjä tulee mm. toimitilakustannuksissa, koska työtiloja työntekijöitä varten ei tarvita. Myös työntekijän tuottavuus ja tehokkuus paranee. Työnantajan ei tarvitse maksaa palkkaa työpaikalla olemisesta, vaan suoritetusta työstä.

Työntekijä hyötyy siten, että koska työtä voi tehdä kotoa käsin, perhe-elämä ja työ on helpompi sovittaa yhteen. Aikaa ja rahaa ei mene työmatkoihin. Asuinpaikka ei ole sidottu työpaikkaan, jopa ulkomailta käsin voi tehdä etätyötä Suomeen. Työaika on yleensä joustavampi, pääasia on että työ suoritetaan sovitulla tavalla ja sovitussa ajassa.

Asiakkaatkin hyötyvät etätyöstä. Kustannustehokkuus nimittäin laskee palvelujen ja tuotteiden hintoja. Asiakkaat säästävät rahan lisäksi myös aikaa. Kun yhteydenpito suoritetaan sähköisesti, ei tarvita aikaa vieviä tapaamisia. Yhteydenpito sähköisesti on joustavaa. Kumpikin osapuoli, palvelun tarjoaja ja asiakas, voivat ottaa yhteyttä milloin vain, ja asiat voidaan selvittää heti joko puhelimitse tai sähköpostin välityksellä. Esimerkiksi erilaisia verkkokauppoja ja verkkokauppablogeja voi ylläpitää täysin etänä ja hyvin tehtyinä niistä voi tienata myös rahaa.

Onko etätyöllä huonoja puolia?

Kun etätyö on hyvin suunniteltu ja työnantaja ja työntekijä pitävät yhteyttä toisiinsa säännöllisesti, etätyöllä ei juurikaan ole huonoja puolia.

Työntekijän kannalta riskinä on tehdä töitä liikaa, kun työ sekoittuu vapaa-aikaan. Toimistolta yleensä lähdetään pois, kun työaika loppuu. Mutta koska kotona ajankäyttö on vapaampaa, töistä ei ehkä malta irrottautua. Silloin myös loppuunpalamisen riski saattaa kasvaa. Tämän riskin voi ehkäistä hyvällä ajankäytön suunnittelulla. On tärkeä tehdä itselleen aikataulu ja noudattaa sitä.

Työskentelyä kotitoimistossa

Yksi riski etätyössä on eristäytyminen. Koska työtä tehdään yksin, usein kotona, kanssakäyminen työkavereitten kanssa jää vähäiseksi tai puuttuu kokonaan. Yksinäisyyden tunteen välttämiseksi etätyöntekijän on hyvin tärkeää pitää vapaa-aikanaan huolta muista ystävyyssuhteista. Kannattaa lukeä myös tämä etätyöopas, jos tämä aihe kiinnostaa.

Kuinka yleistä on toimistotyön tekeminen etätyönä?

Työnantajat ovat huomanneet etätyön hyvät puolet, ja siksi nykyään monissa yrityksissä tarjotaan työntekijöille etätyömahdollisuutta. Tutkimusten mukaan Suomi on etätyön kärkimaita Euroopassa. Täällä vietetään jopa kansallista etätyöpäivää syksyisin. Tietotekniikan kehittyessä toimistotyön tekeminen etätyönä tulee varmasti yleistymään entisestään.

Äitiys- ja imetysvaatteiden hankkiminen tulee ajankohtaiseksi todella monelle nuorelle naiselle aivan varmasti lähitulevaisuudessa. Tässä tilanteessa olisi kätevä tietää eroavaisuudet muihin vaatteisiin verratessa ja lisäksi se, että millä tavalla raskausajan vaatteet tunnistaa vaateliikkeessä? Nykyään lähestulkoon kaikki raskausajan vaatemerkit suunnittelevat äitiysvaatteet niin, että vaatteet näyttää täysin muotivaatteilta. Eli tuoreiden äitien ei tarvitse kärsiä ja näyttää mitenkään epämuodikkaalta. Mitä eroavaisuuksia öitiys- ja imetysvaatteissa on tavallisiin vaatteisiin nähden?

Äitiysfarkut auttaa liikkumista jättiläisen mahan kanssa. Niissä kangas on ommeltu osittain rypylle vatsan kohdalle sivusaumaan. Tämän takia mekko muotoutuu raskausmahan kohdalta kauniisti. Äitiysfarkut ovat välttämätön ostos jokaiselle raskaanaolevalle naiselle. Äitiysfarkuissa vyötärön alue on ommeltu siten, jotta se venyy ja monissa housuissa on kiinnitettynä myös mahan päälle tuleva masutuubi. Jos olet kiinnostunut äitiysvaatteiden suunnittelusta, voit opiskella vaatetusalalla.

Mamalicious äitiysvaatebrändi
Toisia raskausajalle valmistettuja vaatteita ovat takit ja talvihousut. Varsinkin kannattaa ostaa ehdottomasti, koska voit varmaan ymmärtää miten tukala on äitiysvaatteessa joka puristaa vatsan kohdalta talven raskauden ajan. Näiden lisäksi on olemassa myös tyylikkäitä äitiysvaatteita imetykseen, joka aivan varmasti auttaa monien naisten liikkumista vauvan kanssa.

Tuoteryhmän vaatteet ovat pääpiirteittäin imetyspaitoja ja -toppeja. Näiden erikoisuus on se, että rinnan tasolle on tehty piiloon imetystasku, jota voidaan käyttää vauvan imettämisessä. Imetysvaatteetkin ovat vaihtuneet parissa vuodessa myös muodikkaampaan suuntaan ja erityisesti Mamalicious-brändi valmistaa todella ihania imetysvaatteita. Imetysvaatteiden tärkein funktio on just helppokäyttöisyys imetykseen ja myös se, että vauvan äidin ei tarttee nolostua jos pitää imettää vauvaa julkisesti. Imetyspaidassa pystyy imettämään jemmassa, koska paidan piilotasku on tehty niin.

Mistä verkkokaupasta löydän ihanimmat imetysvaatteet?

Valikoimat vaihtelevat hyvin merkittävästi eri liikkeiden ja kaupunkien välillä. Minun mielestäni nettikaupat ovat helpoin tapa hakea nättejä äitiysvaatteita ja sieltä vaatteita on mun mielestä helppo tilata. Todellakin toimivin ja ihanin kauppapaikka on suomalainen Mammas.fi, joka tarjoaa kattavan valikoiman äitiysvaatteita halvalla. Minä haluan tukea joka kerta paikallisia nettikauppoja, jos ne vain kykenevät toimimaan laadukkaasti ja toimittamaan tuotteet nopeasti kotiin.

Toivottavasti artikkelistani oli sinulle apua. Olet ilmeisesti raskaana nyt, kun olet kiinnostunut tästä aiheesta, niin toivotan sinulle onnea ja iloa raskausajalle ja ikimuistoisia kokemuksia tulevaan!

Tämän kirjoituksen kirjoittaja on bloggari Vantaalta:

Moikka! Minä olen parikymppinen vastasynnyttänyt äiti. Minua kiinnostaa paljon äitiys ja siksi myös raskausajan ja imetysvaatteet kiinnostavat minua. Vapaa-ajallani lenkkeilen paljon ja pidän yllä mammablogiani. Harrastuksiani ovat juokeminen ja salitreenaus.

Videolla opit, kuinka otetaan ihania äitiysvalokuvia raskauden ajalta. Toivottavasti tykkäsit tästä!